Mikäli luet tätä artikkelia, olet luultavasti jo hieman saanut kosketuspintaa tähän upeaan lajiin ja näin ollen ymmärrät jo muutamia perusterm
Frisbeegolfin perinteiset maailmanmestaruuskilpailut saatiin päätökseen 10.9.2018 Vermontissa, Jeffersonvillessä. Vermontiin kerääntyi jälle
PDGA eli Professional Disc Golf Association on kansainvälinen frisbeen kattojärjestö, joka on perustettu Yhdysvalloissa jo 1970-luvulla. PDGA:n per
Hittilajiksi nousseen frisbeegolfin kehitti Ed Headrick 1960-luvulla. Laji tekee nopeaa nousua erityisesti Yhdysvalloissa, josta myös yksi lajin lege
Frisbeegolfin suosion kasvaessa myös erilaisten kilpailuiden ja turnausten määrä on kasvanut. Lajin emomaassa Yhdysvalloissa frisbeegolfkilpailuja
Eri heittoihin käytetään erilaisia frisbeegolfkiekkoja. Kiekot jaetaan nopeuden mukaan kolmeen ryhmään: putterit, midarit ja draiverit. Draiverit
Frisbeegolfista on kehittynyt hyvin lyhyessä ajassa lasten ja perheiden suosikkiharrastus, mutta myös haastava ammattiurheilulaji. Merkittävin syy
Frisbee eli liitokiekko on suomalaisille rakas harrastusväline. Jo vuosikymmenien ajan ihmiset ympäri maailmaa ovat innostuneet heittämään yleens