Frisbeegolfin suosion kasvaessa myös erilaisten kilpailuiden ja turnausten määrä on kasvanut. Lajin emomaassa Yhdysvalloissa frisbeegolfkilpailuja on järjestetty jo vuosikymmenien ajan. Pohjois-Amerikasta ne ovat levittäytyneet Eurooppaan vasta viimeisen kymmenen vuoden sisällä. Suomi ja Ruotsi ovat Euroopassa lajin johtavia maita, joissa on eniten harrastajia asukaslukuun nähden. Suomessa uskotaan olevan aktiivisia harrastajia jopa yli 100 000, ja määrä kasvaa tuhansilla joka vuosi. Heistä noin 5 prosenttia on jäsenenä seuroissa. Harrastelijat voivat nauttia pelaamisesta yli 700 frisbeegolfradalla ympäri Suomea aina Hangosta pohjoisimpaan Lappiin asti.

Vuosittain kaupunkien ja kuntien toimesta uusia ratoja on rakennettu kymmeniä. Poikkeuksetta melkein kaikilla radoilla pelaaminen on ilmaista. Lajin aloittaminen ei siis tarvitse muuta kuin muutaman euron hintaisten frisbeegolfkiekkojen ostamisen. Kilpailuihin osallistuminen vaatii jo hieman tietoa ja taitoa erilaisten kiekkojen käsittelystä ja hyvää heittokättä. Frisbeegolfissa voi kilpailla yksilötasolla, joukkueena tai seuratasolla. Kilpailijalta vaaditaan yleensä voimassa olevaa kilpailulisenssiä, jonka voi lunastaa kätevästi netistä. Kilpailuihin osallistujien on täytynyt läpäistä myös PDGA-sääntökoe.

Frisbeegolfin turnauksia pelataan monella eri tasolla. Niihin voivat ilmoittautua kaikki lajin kilpailulisenssin omaavat harrastajat ja ammattilaiset, miehet ja naiset sekä nuoret. Ammattilaisiksi luetaan kaikki ne, jotka ovat voittaneet kilpailuissa rahapalkintoja tai ne, jotka ovat hakemuksen kautta saaneet ammattilaispelaajan statuksen. Suomessa merkittävämmät kilpailut järjestää Suomen frisbeegolfliitto eli SFL. Niin ikään monet seurat, radat, koulut ja muut frisbeegolfkerhot järjestävät vuosittain kymmeniä paikallisia kilpailuja, jotka voivat toimia harjoittelutasoina isompia kilpailuja varten. Yleensä viralliset kilpailut kilpaillaan kokonaismittaisella 18-väyläisellä frisbeegolfradalla – aivan kuten golfissa.

Frisbeegolfin säännöt mukailevatkin monelta osalta golfia. Tavoitteena on selvitä radasta mahdollisimman vähäisellä yhteisheittomäärällä. Jokaisella väylällä on golfin tapaan oma ideaalinen par-tulos, joka vaihtelee yleensä par 2:n ja par 5:n välillä. Pelaajan käytössä on kolmenlaisia frisbeegolfkiekkoja: puttereita, lähestymiskiekkoja ja pitkiä heittoja varten draiverit. Kooltaan ne ovat pienempiä kuin esimerkiksi tavalliset rantafrisbeet. Kilpailuissa kilpaillaan yleensä A-luokan radoilla, joissa on SFL:n ja kansainvälisen kattojärjestön PDGA:n hyväksymät maalikorit ja muu opastus.

SM-kilpailut ja Pro-turnaus

Suomen frisbeegolfin Pro-Tour koostuu neljästä kaksipäiväisestä osakilpailusta. Jokaisen Pro-Tour luokan voittaa eniten pisteitä kerännyt pelaaja. Loppupisteisiin otetaan huomioon pelaajan kolme parasta osakilpailua. Pisteitä ansaitaan osakilpailusijoituksista. Jokainen osakilpailu pelataan yhdellä tai useammalla vähintään 18-väyläisellä radalla niin, että jokainen osallistuja pystyy pelaamaan vähintään kolme täyttä kierrosta. Pro-Tourissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: avoin, naiset avoin, avoin 40, naiset avoin 40, avoin 50 ja avoin 60. Numero luokan perässä viittaa osallistujien alaikärajaan. Eri tasojen suomenmestaruudet ratkotaan vuosittain kesän ja syksyn aikana. Sekaparien, parien, joukkueiden, junioreiden, mastereiden ja amatöörien SM-kilpailut järjestetään omina tapahtumina.

Frisbeegolfin avoimen luokan ja naisten suomenmestaruus ratkotaan nelipäiväisen kilpailun jälkeen. Kilpailuun voi ottaa osaa korkeintaan 120 kilpailijaa (avoin luokka 100 ja naiset 20). Mukana olleista 20 kilpailijaa pääsee mukaan villillä kortilla. Villien korttien jaossa painotetaan pelillisiä meriittejä. SM-kilpailuihin osallistuvien pitää olla SFL:n ja PDGA:n jäseniä sekä PDGA:n voimassa oleva sääntökoe täytyy olla suoritettuna.

Alueelliset kilpailut

Frisbeegolfissa voi kilpailla ympäri Suomea myös seurojen järjestämissä viikkokilpailussa tai kausikilpailuissa. Kilpailuissa ratkotaan muun muassa seurojen mestaruudet. Melkein jokaisen frisbeegolfradan ympäristössä on oma seura, joka järjestää vaihtelevasti omaa toimintaansa ympäri vuoden. Joskus myös maantieteellisesti lähellä olevat seurat järjestävät yhteisiä kilpailuja. Golfista poiketen frisbeegolfia voi pelata vaivatta talven aikana. Epävirallisimmissa kilpailuissa ei välttämättä aina ole vaatimusta kilpalisenssistä. Pelkällä ilmoittautumisella voi osallistua haluamaansa kilpailuluokkaan, kuten junioreiden-, joukkueiden-, amatöörien- tai avoimeen luokkaan. Myös sekaparit sekä naisten ja miesten luokat ovat erikseen. Lasten ja nuorten luokat ovat niin ikään yleensä jaettu useampaan osaan, esimerkiksi alle 18-vuotiaisiin ja alle 15-vuotiaisiin.

Amatöörikilpailuihin voi osallistua kuka tahansa alan harrastaja, ja ne ovat erinomaisia harjoituskilpailuja myös lajin huipuille. Suurimpien kaupunkien ja tasokkaimpien ratojen kilpailuihin yleensä osallistuvat muiden joukossa myös SM-tason huiput. Rahan sijasta näissä kilpailuissa on palkintona maineen ja kunnian lisäksi tavarapalkintoja ja pokaaleja. Ainoastaan ammattilaissarjoissa kilpaillaan rahapalkinnoista.

Kansainväliset kilpailut ja turnaukset

Kansainvälisesti merkittävin kilpailu on suurella todennäköisyydellä MM-kilpailut. Vuosittain järjestettävässä kilpailussa maailmanmestaruudesta taistellaan erikseen junioreiden, mastereiden, ammattilaisten ja amatöörien sarjoissa. Yleisesti ottaen MM-kilpailut koostuvat ainakin viisi kierrosta kattavasta turnauksesta. Tällä hetkellä MM-kilpailut ovat avoimia kaikille heille, jotka ovat aikaisemmin osallistuneet ainakin yhteen PDGA:n alaiseen kilpailuun. Amatöörien MM-kilpailuissa on varattu osallistumispaikkoja korkeintaan 800 osallistujalle. Myöhemmin osallistujamääriä tullaan rajoittamaan enemmän. Toinen merkittävä kansainvälinen turnaus on Euro Tour. Se on maailman pisimpään toiminnassa ollut frisbeegolfsarja, joka aloittaa vuonna 2018 jo 13. kautensa.

Euro Tourin ja EuroPro Tourin osakilpailuja pelataan Suomessa, Hollannissa, Iso-Britanniassa, Tanskassa, Ruotsissa, Eestissä ja Norjassa. Kahdella kiertueella on kauden aikana yhteensä 11 kilpailua. EuroPro Touriin ja Euro Touriin voi osallistua kuka tahansa, jolla on PDGA:n jäsenyys. Kilpailuissa kilpaillaan yleensä avoimissa ja naisten sarjassa. Kiertueiden lisäksi PDGA järjestää useita haastavia Major-kilpailuja ympäri Eurooppaa, jotka yhdessä kiertueiden kanssa riittävät pitämään joka vuosi alan huippujen kilpailukalenterin täpötäynnä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *